Liikunta kuuluu kaikille, mutta miten saamme kaikki liikkumaan? Keskustelu liikkumattomuudesta ja siitä juontuvan rapistuvan kansanterveyden kustannuksista käy vilkkaana. Tutkimus osoittaa kiistattomasti, että syytä huoleen on. Kehotukset reipastua ja lähteä lenkille eivät riitä ratkaisuksi.
Liikunnan lisäämiseksi on ymmärrettävä paremmin liikkumattomuuden syitä. Tämä ei tarkoita ainoastaan autolla ajamisen, istumatyön ja tietokonepelaamisen kasvun rajoittamista, ei myöskään vain liikuntaharrastusten hinnoittelun kritiikkiä. Näiden tärkeiden näkökulmien lisäksi on huomioitava myös liikunnan sosiaaliset ja emotionaaliset ulottuvuudet.
Vauvat ja pikkulapset oppivat ympäröivästä maailmasta liikkumalla ja kokeilemalla, mitä siitä seuraa. Jokeltelu säestää usein riemukasta käsien ja jalkojen heiluttelua, josta pieni ihminen saa myönteistä palautetta. Aikuiset seuraavat taaperon liikuskelua yleensä ihastuneina. Maahan kellahtanutta rohkaistaan nousemaan ylös. Kilpaileminen, suorittaminen ja vertailu eivät kuulu näihin terveysliikunnan ensiaskeleihin.
Päiväkodeissa ulkoleikit sisältyvät rutiineihin, joissa lapset hiovat motorisia ja sosiaalisia taitojaan. Koulussa liikunta jatkuu. Opetussuunnitelman eetoksen mukaan se on erinomainen väline opettaa fyysisten taitojen lisäksi myös oman kehon arvostamista ja toisten kunnioittamista. Jossain vaiheessa moni silti menettää liikunnan tuoman ilon.
Liikuntakasvatus ja yhteiskunnallinen ilmapiiri ovat sukupolvien saatossa kehittyneet tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden suuntaan, mutta töitä näiden tavoitteiden saavuttamiseksi ja säilyttämiseksi riittää yhä. Kotoa, koulusta ja harrastuksista välittyvät oletukset ja toimintatavat voivat tukea liikkuvan elämäntavan rakentumista. Ne voivat myös johtaa siihen, että liikunta tuntuu itselle vieraalta tai jopa ahdistavalta.
Niin kauan kuin totutuista ihanteista poikkeaviin kehoihin kohdistuu pukuhuoneissa ja liikuntatilanteissa arvottavia katseita, on yksioikoista esimerkiksi esittää lihavuus vain liikkumattomuuden syynä tai seurauksena. Muutoinkin on pohdittava, voiko syy liikkumattomuuteen olla muuallakin kuin liikkujassa itsessään.
Liikuntaharrastuksien ulkopuolelle jäävät edelleen esimerkiksi monet maahanmuuttaneet ihmiset, vaikka juuri liikunta voisi edistää kotoutumista ja kiinnittymistä yhteiskuntaan. On tärkeää vahvistaa osallisuuden kokemusta kaikilla yksilöillä heidän taustoistaan riippumatta. Liikunnan harjoittamisen moninaisia esteitä tulee purkaa.
Liikuntakulttuurissa ilmenee yhä vanhentuneita käsityksiä naisten ja miesten lajeista sekä tyttöjen ja naisten vähättelyä. Asennoituminen niin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuin vammaisiin, toimintarajoitteisiin ja pitkäaikaissairaisiin ihmisiin vaatii myös tarkistamista.
Naissukupuoli ja vähemmistöön kuuluminen lisäävät riskiä joutua syrjinnän, epäasiallisen kohtelun ja väkivallan kohteeksi myös liikunnassa. Yhteenlaskettuna erilaiset vähemmistöryhmät eivät sitä paitsi ole marginaalinen, vaan määrällisesti merkittävä joukko.
On suuri vahinko yhteiskunnalle, mikäli liikunnasta nauttiminen heikentyy sisäistettyjen ja ympäristön toisintamien oletusten tai kyseenalaistamattomien rakenteiden vuoksi. Sen sijaan että pidämme jotakin liikuntamuotoa huonosti sopivana tietylle ryhmälle, voisimme aktiivisesti etsiä keinoja soveltaa sitä esimerkiksi ikääntyville tai pyörätuolia käyttäville.
Fyysisen kunnon ja arjessa jaksamisen lisäksi liikunnan tiedetään hyödyttävän mielenterveyttä. Objektiivisesti katsoen liikkuminen on siis järkevä valinta, joka tuo kansanterveydellisiä säästöjä. Liikkuminen on myös henkilökohtainen kehollinen kokemus, johon liittyy tunteita ja kaipuuta hyväksytyksi tulemisesta.
Jokainen liikkuja on arvokas omana itsenään. On tärkeää tiedostaa, miten puhumme liikunnasta ja liikkuvista kehoista. Eettisesti kestävä liikuntakulttuuri on kaikille turvallinen ja motivoiva. Sen luomisessa onnistuminen mitataan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kasvulla.
*******************
Kirjoitus julkaistu aiemmin Turun Sanomissa 13.11.2023. Kuvassa oppilaita ulkoliikuntatunnilla 1960-luvun alussa (helsinkikuvia.fi / Niilo Kienanen).